lauantai 29. lokakuuta 2011

Rauniotreeniä

Tämä lauantai meni varsin odottamattomalla tavalla. Aamulla tuli sittenkin lähdettyä raunioitumaan Herttoniemen raunioradalle.

Rita odotti ensin yli kaksi tuntia autossa, ja pääsi sitten hommiin. Itse olin siinä vaiheessa erinäisistä syistä kettuuntunut ja jännittynyt, joten ei ollut hirveän kovat odotukset. Rita oli kuitenkin tosi rauhallinen, ja oli 2 min paikalla makuussa. Maalimiehiä oli neljä: putkessa makaamassa, pienessä luolassa, korkealla telineellä ja luolassa, joka kääntyi päästä niin, ettei näköyhteyttä suuaukolta ollut.

Rita löysi ekan heti, mutta koska maalimies oli jalat putken suuta päin, niin piti talloa jalkoja. Sitten tuli ilmaisemaan, mutta matkalla hämmentyi jostain hajusta, ravisti, pudotti rullan ja samantien uudelleen maalimiehelle oma-aloitteisesti. Ilmaisu ok. Meinasi jatkaa nenän mukana etsintää, mutta tuli kutsusta takaisin. Sitten koira irtosi suoraan luolaan, ja ilmaisu muuten ok, mutta näytölle kiersi lenkin. Sitten ilmaisi itsenäisesti uusiksi. Kukkulan päällä olevalla telineellä seisova oli vaikea, mutta sekin paikannettiin, kun silmiä käytettiin. :) Hyvä ilmaisu. Jatkettiin alas kukkulalta ja Rita meni rikkinäisestä portista ulos alueelta (!!!) ja tutki hajua niin ponnekkasti ettei meinannut kutsusta tulla. Tuli lopulta ja sitten meni itsenäisesti maalimiehelle, ilmaisi ja maalimies sai suoraan palkata näytöllä. Jäi jotenkin tönkkö fiilis... Ei saatu oikein mitään irti tästä treenistä. Sinänsä ok meni: kaikki ilmaistiin, ja koira liikkui kivasti alueella. Olisin vaan halunnut saada enemmän näistä.

Onneksi on ihania treenikavereita, jotka jaksoivat lähteä meille vielä toiselle kierrokselle maalimiehiksi. :) Se pelasti nääs nämä treenit. Menin rennolla fiiliksellä, ja otin Ritalle kaksi maalimiestä. Toisen mökkiin istumaan, toinen pystyssäolleen betoniputken sisään. Molemmat sai ilmaista kahdesti, koska ensimmäisellä pudotti liian nopeasti (edellisellä sarjalla lipsuin tästä), mutta toiset toistot täysiä kymppiä! :) Sitten itse ja maalimiehet leikkivät Ritan kanssa, ja sai lähteä ihan eri mielentilalla. Kun itse ei ollut niin kettuuntunut, niin koirakin toimi ihan eri tavalla. Huomenna uusiksi samaisille raunioille, toivottavasti saadaan silloin käydä useampi kierros läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti