tiistai 18. kesäkuuta 2013

3. jälki, 34. tokotreenit ja 26. ilmaisutreenit

Eilen treenattiin nomea, tänään sitten lähes kaikkea muuta! Talsittiin treenin alkuun koirille jäljet. Ritalle nurmipellolle 100m (gepsillä mitattu) suora, jonka päässä esine. Tokoilussa tehtiin alkuun paikalla makuu spekseillä 5 min ja "meluhäiriö". Meluksi laskettiin kaikki mitä treenikaverit keksi tehdä. Vähän jänskätti piiloon kuulla kvaakatusta, ovien paiskomista, taputusta, juttelua... mutta Rita pysyi. Jossain kohtaa oli kuulunut hyyyvin hiljainen piip. Seuraava makuu on ihan häiriötön, nyt on kuumennettu niin urakalla.

Häiritty koiralapsi paikalla makuussa.
Sitten samaan putkeen seuraamista. Alkuun normi 30 as. Piilopaikalle katsoakseen putosi pari kertaa kontakti, mutta ihan ok suoritus. Sitten 3as kävellen, juoksua 20 as ja taustalla käskytystä. Tehtiin tämä kahdesti ja molemmat meni hyvin. Sitten tehtiin seuraamista 30 as tien reunassa. Kerran lähti ihmisiä moikkaamaan, kun käveltiin niiden ohi. Mur. Pari sarjaa kuitenkin tosi hyvällä kontaktilla.

Seuraamista juosten.
Pienen tauon jälkeen vielä liikkeestä istumista. Teki hitaasta seuraamisesta kolme, kaikki ok. Neljäs normaaliseuraamisesta ok, kun taas viidennellä maahan (!?). Neljännellä jo tassu nojasi eteenpäin. Hitaalla teki taas ok, nopealla maahan/seisomaan. Jaha, elikäs vauhdissa hömpsöttää ja mokaa. Maltillista nopeuden kasvatusta siis.

Sitten ajettiin jäljet ja saatiin aloittaa Ritan kanssa, mikä oli hyvä ettei se kuumentunut. Jälki oli tuossa vaiheessa 75 min vanha. Rita lähti jäljelle kuin veturi. :-D Ajoi hyvin, jonkun 40 m, jälkeen pieni loikkaus ojan yli, ja samantien takaisin. Pysyi tosi nätisti jäljen päällä. Jossain 70m jälkeen vissiin tuli ajatuskatko, että palkka olis pitänyt jo tulla... pysähtyi, nosti nokan, teki kaarroksen ja tuijotti. Ilman vihjeitä kuitenkin lähti jatkamaan jäljellä. Loppumatka tarkasti ja pysähtyi esineelle. Unohdin laittaa rullan. :-D Superhieno jälki kuitenkin! :-)

Jäljellä...
Loppuun otettiin vielä kolme ilmasua. Ekalla lähetyspaikalla namia, toisella rullaa palauttaessa nameja ja kolmannella kesken etsinnän namia. Helpot piilot jne. Rita päättikin ilmaista kameramiehen ekana, ja mikä parasta - bongasi toisen tyypin samalla (merkkasi rulla suussa) mutta teki ilmaisun loppuun! Näytölle tarvitsi kaksi käskyä namien päältä, muuten ok. Sitten uusi lähetys namien päältä ja nyt tarvitsi kaksi lähetyskäskyä.

Ekaa ilmaisemassa.
Seuraavalle lähti ihan tyhjältä maalta, mutta maalimiehellä ollessa viskaisin eteeni kourallisen nameja. Rulla oli palaamassa ok, sitten tuli "hei hetkinen..." ja nuuski maata, mutta rulla palasi kuitenkin nopeasti ja putoamatta. Näytölle kaksi käskyä. :-D

Maalimies bongattu!
Kolmannella tultiin sitten näiden kahden namipaikan yli. Ekalle jumittui, mutta käskystä jatkoi. Toisella kävi muttei tarvinnut edes käskyä että jätti. Itse ilmaisu hyvä ja näin.

Ja viimeinenkin löydetty.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

49. nometreenit

Tänään oli vallan nomepainoitteinen päivä. Aloitettiin linjatreenillä, jossa eka vietiin varis 30 metrin päähän. Siitä aina seuraavalla yli ja 10m pidemmälle, yhteensä neljä lintua. Kolme ekaa meni ok ja nopeilla nostoilla, mutta neljännen nosti ja jäi sitten paikalleen pyörittämään suussa! Kutsusta toi. Otin pienen tauon jälkeen uusiksi ja nyt toi käteen. Hohhoi.


Seuraavaksi ohjattua nometreeniä. Tehtiin kolmen koiran voimin korkeaan kaislikkoon kahdeksan damin ruutu. Rita aloitti ja eka nousi suht nopeasti. Odotti aika hötkyillen, mutta hiljaa. Seuraavaa joutui jo työstämään, mutta sekin nousi takalaidasta. Sitten taas odottelua, ja nyt jo maltillisemmin. Kolmannella sitten ei saanut damia ylös vaan kouluttaja joutui lähteä sitä avittamaan. Ja kun dameja ei bongattu, heitettiin extra, jonka Rita sai ylös.

Treenit olisi jatkuneet vielä vesimarkkeerauksilla, mutta meillä kävi kutsu lähteä muualle... no harmitti vähän, kun juuri vesimarkkeerauksia olisin halunnut tehdä.


Kutsu peruuntuikin juuri kun oltiin päästy kotoa lähtemään. Mentiin sitten treenaamaan vesitornille vähän riistalla vielä, kun sitä kerran oli sulana. Tehtiin neljän variksen ja yhden loki ruutu, josta kaikki riistat nousi hyvin. Koira sai irrota kauimmaisille yli 50m.


Sitten vähän noutoja pusikosta. Tsekattiin vähän nostoja. Yhdellä noudolla lokin nosti, mutta pudotti samantien. Käänsi tassulla (!!!) ja sitten alko nyppimään etuhampailla. Irtosi kauhistus, ja Rita nappasi riistan suuhun ja tuli sellaista mielistelyä viljellen ympärille lokkia syliin tunkemaan. Sai pitää lintua suussa ja kulkea mukana jokusen tovin, ja piti syvällä ja rauhallisella otteella. Mikähän aivoitus tämä sitten oli???


Tehtiin vielä kakkosmarkkeeraus variksilla, ja molemmat nousivat nopeasti ja nätisti. Tiedä sitten painostaako sitä sitten mikä... toistot? Mää tierä. Jokatapauksessa nomekokeeseen ilmo vetämässä, eikä mua oikeastaan ahdista enää mikään nollatuloskaan. Paikan päällä varmaan ahdistaa sitten, mutta noin yleisesti en jaksa ottaa stressiä, ja painostaa koiraa. Tehdään paljon riista treeniä ja katellaan riittääkö se. Valeraskauskin pukkaa päälle ja maitoepisodi on alkanut. Blah.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

48. nometreenit ja 2. jälki

Lauantai meni lepäillessä, joten sunnuntaina piti ottaa vahinko takaisin - triplana. Iltapäivällä nomeohjauksia ja jälki, illalla nomehakuruutu.

Ohjauksissa tehtiin samaa kuviota kuin ohjatuissa treeneissä, paitsi viidellä lähetyssuunnalla. Ekalla Rita taas vaihtoi, huusin väärin ja palautuksen jälkeen palautin damin ja otin uuden toiston. Nyt meni ihan suoraan. Sitten lisättiin muut suunnat ja Rita palautti kaikki vaihtamatta.


Tehtiin sitten vielä sivusuuntatreeniä. Kutsuin Ritan luokse, stop matkalla ja lähetys sivulle, josta lensi dami. Näin meni ok ja ennakoimatta, joten ei tehty useampaa toistoa. :-D Heitin damin, vapautin sille ja pysäytin matkalla. Pysähtyi nätisti (oho), mutta ei lähtenyt sivulle vaikka sinne lensi dami. Jotenkin vaikutti tosi haluttomalta, joten yhdistikö niitä häiriöheittotreenejä, tiedä häntä. Tämä tyyli ei kuitenkaan meillä toimi.

Tehtiin vielä yksi toisto niin, että jätin Ritan istumaan ja käskin sivusuuntaan. Lähti ja sivulta lensi sitten palkka. Voisi vaihtaa tässä treenissä damit tennispalloihin, ja jos saisi kaksi avustajaa niin molemmille puolille. Ja pikkuhiljaa kasvattaa että pitääkin edetä pidempi matka ennen kuin palkka lentää. Ja lisätä taakselähetys... Ja...


Sitten oli jäljen vuoro. 1,5 h vanhentunut, 50 m pitkä, vesisateessa tehty, vesisateessa vanhentunut ja vesisateessa ajettu jälki. Maasto oli heinikkoa ja kaatuneita puunrunkoja. Vähän oli fiilis, että toivotaan toivotaan. Mutta toivominen auttoi! Jälki nousi epävarmasti, ja Rita kääntyi mua katsomaan. Otin askeleen sitä kohti ja sitten irtosi jäljelle. Ja se ajettiin aika tarkasti. Pari pientä muutaman metrin poikkeamaa, jotka hoiti itsenäisesti. Lisäksi liina pysyi kädessä kokoajan.

Esineelle pääsi pian ja koitti kaivaa rullaa, mutta tyytyi sitten seisomaan esineellä. Pitäskö sille laittaa ruotsalainen rulla kaulaan jäljen ajaksi? Norski jää jalkoihin, mutta ruottalainen vois hoitaa homman...


Illalla sitten vielä käytiin tekemässä hakuruutu. Rita saí odotella autossa kun kävin täyttämässä ruudun. Seitsemän damia, kauimmaiselle piiitkä matka. Aattelin että noinkohan on nenä auki... Autosta seurautin vapaana ja naksutellen/palkkaillen. Tuli nätisti ja kävi sopivasti kuumana. Eka dami nousi nopeasti (taisi olla vielä yksi kauimmaisista). Sitten yksitellen palasi metsästä dami suussa ja koko ruutu oli pian tyhjä.

Keskityin erityisesti lähetystilanteisiin - pieni seurauttaminen eri suuntiin ja sitten vasta lähetys. Rita teki sopivalla vauhdilla ja itsekin osasin vähän seurata, mistä puolelta ruutua damit palasivat. Oikein kiva suoritus. :-)


perjantai 14. kesäkuuta 2013

25. ilmaisutreenit ja 33. tokotreenit

Tänään vähän ylläritreeninä ajelin molempien koirien kanssa Vihtijärvelle Tanjan ja dallupoikien kanssa treenaamaan. Kamerakin olis ollut mukana, muistikortti vaan ei. ;-)

Aloitettiin Ritan kanssa tokolla, ja hyppynoudolla. Ensin hypylle lähetystä eri kulmista. Ja neitipä teki kulmasta jotain kummaa- kiersi esteen ja hyppäsi takasinpäin? Teki tämän myös muilla toistoilla, joten vähän ihmetytti. Muutama onnistuminen kuitenkin. Ja hyppyä teki innokkaasti ja vahvistin sitä muutaman kerran naksulla.

Joku norpanpoikanen.

Sitten kapulanoutoa niin, että se oli kulmassa esteeseen nähden ja häiriötyyppi seisoi esteen vieressä. Taas kiersi esteen... koitti varmaan kolmesti väärin ennen kuin onnistui. Sama toisella yrittämällä. Sitten laitoin kapulan suoraan esteen taakse ja teki ok.

Tehtiin vähän hyppy/nouto -erottelua, ja teki ihan ok, vaikka vähän jumittelikin. Noh, täytyy nähtävästi tätäkin muistutella, vaikka toiveissa jo oli, että hyppynouto alkais olemaan aika selvä. Göh.


Haussa teemana se, että vaikea piilo ja ohjaaja joka ei tue koiraansa. Tämä sen takia että pitkissä treeneissä usein joutuu koiraa käskemään pois hajuilta ja muilta, kun ne eivät ole omalla alueella, eli riittääkö pehmeällä koiralal into mennä sinne ihmiselle vaikka ohjaaja ei jää tukemaan (mitä yleensä tehdään, kun koira merkkaa).

Maalimies oli huussissa suljetun oven takana ja Rita veteli aika vauhdeilla. Ekalla ohituksella ei saanut hajua vaan veti suvereenisti ohi. Sitten jostain ilmestyi dallupoika, joka ei neidin työskentelyä haitannut :-D Palautettiin poika kuitenkin sisälle ja kierrettiin talo, ja palattiin huussille. Nyt näin kun Rita sai hajun ja lähdin itse kävelemään lipettiin. Kävelin niin kauas etten enää edes nähnyt koko koiraa, eikä se ollut mitään välittänyt. :-D Pian huussilta ilmestyi koira rulla suussa ja piti kutsua se kun ei nähnyt mihin olin mennyt. Hyvä ilmaisu ja näytöllä maalimies palkkasi. Oli kuulemma varmistellut tosi paljon loikkimalla huussia vasten (maalimies pelkäsi, että huussi kaatuu :-D) mutta ei ollut jättänyt duunia kesken, vaikka ohjaaja häipyi. No, ei toisaalta yllätä. :-)

torstai 13. kesäkuuta 2013

1. jälkitreenit (!!!)

Kyllä, jälleen yksi 'ei koskaan' kumottu. Aattelin alkaa treenaamaan jälkeä. Eilenhän tehtiin jo 30m nosto ja se meni ok.

Tänään 50m hakkuuaukealla, kuiva savipohja, 40 min vanha. Olisi vielä saanut vanheta, reilusti.

Jälki nostettiin pitkältä janalta ja sen noston huomasi hosumisen loppuna. Hosuen jälki kuitenkin ajettiin (ikä...) joten annoin koiran mennä vapaana. Siksakkasi jäljen päällä. Yksi lenkki, jolloin hukka ja sitten ajoi takajälkeä :-D Sitten sai taas jäljestä kiinni (itsenäisesti) ja mennä porskutti.

Esineelle tultuaan pysähtyi istumaan. Olin 20m päässä joten kehuja esineelle asti ja sitten purkkipalkka.

Ensi kerralla vähän helpompaan maastoon (esim. metsä tai ruohikko), sekä minimissään 1h vanha. Mutta ko malttamaton ei jaksa ootella! Lisäksi koiralle jotain mielentilatreeniä ennen jälkeä, kun nyt lähti ajamaan aika kuumana...

Loppuun otettiin mukanatuloa. Tennispallo lensi pusikkoon ja Rita joutui seuraamaan pysähtelemättä/venkuilematta 20 m päästäkseen sinne. Ekalla toistolla meni kaaaauan. Toisella jo hiffas, ja kolmas meni ko vanhalta tekijältä (melkein). Sitten vaihdettiin heittopaikkaa tien toiselle puolelle ja otettiin seuraamisen lisäksi 20m ohjaus. :-) Kaikkee pientä kivaa, mitä vaan pitäisi jaksaa/muistaa tehdä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

32. tokotreenit

Olipa kiva tokoilla, oikeen pitkän kaavan mukaan (koko treeneihin tais mennä melkeen 3h, ja koiria oli mukana peräti kaksi!).

Rita aloitti paikalla makuulla niin, että Kati leikitti ympärillä heitellen palloja ja leluja, jne. Rita oli oikein kivasti. Katteli poispäin (vältteli), ei ollut levoton. Kuumana varmasti kävi silti, muttei näyttänyt sitä. 4min meni.

Seuraavana vuorossa seuraamista käskytettynä 30 askeleen sarjoissa. Eka huudettiin tuttuja käskyjä ("maahan", "tänne", "istu", jne) seuraavalla pätkällä seuraamiskäskytystä. Sitten vaikeutettiin ja alettiinkin kutsumaan koiraa (aluksi meinasi mennä), ja lopuksi vielä kyykyssä mairiteltiin koiraa luokse ja arvatkaapa - tuo neiti pysyi ja piti kontaktin!!!

Liikkeestä istumisissa oikein eka, sitten kaksi väärin putkeen (itse en keskittynyt kunnolla suoritukseen), ja sitten viisi putkeen oikein.

Noudossa heittoja. Ekalla käskytys x3 voimistuen. Ok. Toisella heiluin itse ja olin lähettävinäni kädellä. Meni ok. Kolmannella käsky maahan ja istu, sitten nouto. Tässä hiidas maahanmeno, mutta teki oikein. Sitten tehtiin sama setti tennispallolla (kiihkeämpi kuin kapulalla) ja ylläri, teki täysin oikein!

Luoksetulot ne on tervaaa... noin lievästi sanottuna. Ekalla stoppi 20 m etenemisen jälkeen maahan ja avustaja palkkas taakse. Joo, no hidasteli ja jäi seisomaan. Tokalla läpijuoksu - no Rita stoppas 10m jälkeen. Ootin varmaan pari minuuttia ja mitään ei tapahtunut! Sitten palautin koiran ja uusi lähetys. Tuli reippaasti ja nyt stoppi 20m jälkeen. :D Huoh. Palautus ja tällä tuli läpi. Seuraavalla otin koko liikeen. Eka stop ok (ritamainen valuminen), tokalla taas seisomaan... Eiku uusiks. Meni ok, ja tajusin aiemmin antaneeni liian "kovan" maahan käskyt, hilpeämmin meni oikein. Tadaa. On tässä työtä.

Kaket 10 m maa-istu suullisella käskyllä. Neiti vallan loikkas istumaan!! Yhdellä jopa ennakoi, josta ei saanut sitten minkäänlaista noottia. Siis koira joka 2kk sitten ei noussut edes kun olin 5m päässä. Perusteet, perusteet... :-)

Ajettiinpa vielä 30m jäljennosto (1h vanha), jonka Rita meni todella tarkasti. Maasto oli heinikkoa, joten uraa siinä näkyikin. Aletaan nyt luultavasti jäljestämään vähän enemmän.

Lisäksi vaihtamattomuutta. Viisi damia hujanhajan ja naksu kääntymisestä. Asfaltilla ok, nurmessa alko vaikeus. Alkoi hakemaan ja sitten kolmannella toistolla jouduin keskeyttämään. Vaihdoin naksun ajoitusta noston päälle ja avot - damit palas suoraan! Näitä vaan lisää nimenomaan peitteisessä maastossa. Ja näin, torumiselle löytyi jälleen positiivinen vaihtoehto. ;-)

Kukon noutaja...

tiistai 11. kesäkuuta 2013

47. nometreenit

Tänään käytiin reenilöimässä taas ohjattua nomea.
Ohjelmassa oli ensin ohjausharjoitus. Koirakoita oli neljä, ja vietiin jokainen kaksi damia ensimmäiseen suuntaan 30-40m lähetyspaikasta. Sitten noudettiin yhdet. Rita vaihtoi... Ylläri.
Sitten toiseen suuntaan taas kaksi damia ja noudettiin ensimmäinen. Tällä kertaa ei vaihtanut, mutta palauttaessa otti hajuja ja pohti... mutta toi suoraan.

Kolmanteen suuntaan sama. Nyt jo kunnon shoppailua. Ja vielä neljäs suunta, ja shoppailua.

Sitten aloitettiin alusta ja otettiin toiset damit joka suunnasta. Rita teki suorat linjat, mutta shoippaili kolmella paikalla... Kouluttaja kehotti kieltämään kunnolla, mutta... no, Rita. Pitää pohtia jotain, millä homman sais tehtyä kivan kautta.


Seuraavaksi kaksi markkeerausta damilauncherilla. Toinen koira aloitti ja Rita nousi sen heitoille. Toisena oli Rita, ja R pysyi hyvin. Eka nousi suoraviivaisesti, toisella punainen dami ja meni suoraan oikealle paikalle, mutta ei saanut ylös. Haki, haki, haki... sai ylös.
Sitten toinen kierros ja eka suoraviivainen, toisella meinasi karata, mutta palasi käskystä. Lähetin siitä huolimatta, ja dami suoraan ylös.

Kivat treenit, eikä Rita ryhmätilanteesta huolimatta päästänyt ääntä. Oli ihan rentona, mutta kyllä tuossa työtä riittää. Palautukset kivasti perusasentoon ja luovutus vain käskystä.

Reenikaverukset Rita ja Ade

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Liesjärvellä

Käväistiin Liesjärvellä, muutama kuva Puuha-Petestä tarttui kameraan... Vesimeininkiä!

 










lauantai 8. kesäkuuta 2013

24. ilmaisutreenit

Käytiin taas esittelemässä pelastuskoiratoimintaa partiolaisille. Tällä kertaa heillä oli lisäksi omaa ohjelmaa: leirin kokki oli kadonnut ja se piti etsiä. Koska inhoan tuollaisia (jännitän), päätettiin että me etsitään Ritan kanssa. Ilman karttaa alettiin käymään läpi sitä puolta niemestä, jossa kadonneen ajateltiin olevan. Haasteena edellisenä iltana leirikasteesta jääneitä makkaranpaloja viljeltynä ympäri aluetta. Lähetyspaikalta alkaen, mutta Rita lähti silti ongelmitta etsimään. Matkalla syötiin eteen tulleet makkarat, mutta se ei häirinnyt töitä.
Rita merkkasi muutamaa kohtaa mutta mitään ei löytynyt. Alueen keskiosassa oli kaadettuja puita, joiden välissä pystytettiin telttaa. Sieltä jouduin kutsumaan Ritaa pois, joten jouduin toteamaan, että jos kadonnut on alueella niin se on siellä (vaatiko luottamusta, KYLLÄ). Toinen paikka missä Rita merkkasi oli paskakuopan ympäristö, mutta se oli "alueen rajalla".

Toinen koira kävi tarkastamassa kaatuneet puut kun teltan kokoajat lopettivat, eikä siellä mitään ollut... Lopetettiin etsintä ja esiteltiin eri koirien ilmaisut. Ritalle reilu 50m pisto kahdelle tytölle. Oli ottanut rullan 2m päässä ja vei näytölle ihan viereen kuitenkin lähmimättä missään vaiheessa.

Otettiin myös kolme pikkupoikaa pressun alle peiteltynä. Taas sai tehdä vajaa 50m irtoamisen. Oli nuuskinut pressua vaan, ei kävellyt päälle tai kaivanut. Näytölle tosi nätisti ja pienet maalimiehet palkkasi (kissanruualla, "annanko tätä kädestä?"). :D

Sitten käytiin vielä tarkistamassa niemen toinen laita löydön toivossa. Otettiin Asta ja Rita samaan partioon ja taas toimivat ongelmitta yhdessä. Jälki nousi paskakuopalta ja sitä ajettiin maalimiehelle asti (jonka toinen koira oli juuri löytänyt). Olipa helppo lukea koiria, kun toinen aina vahvisti toisen reaktiot.

Olipa taas kivaa ja hödyllistä, näitä lisää. :)


torstai 6. kesäkuuta 2013

31. tokotreenit

Reenilötiin pikkasen tokoja tänään.

Alkuun 2 min paikalla makuu niin että treenikaveri leikki koiransa kanssa Ritan ympärillä. Rita tuijotti piilolle. Tästä on videokin, koitan muistaa ladata sen tänne asap.

Sitten Rita taukoili tovin. Tehtiin muutama paikalla käännös ja sitten taas taukoa.

Seuraavaksi vuorossa ruutu. Ekalla lähetyksellä veti omalle kassille (5m ruudun vieressä), toisella kaarsi mutta korjasi. Viimeinen suoraan ja siit maahanmeno ja palkkaus ruutuun.

Sitten tehtiin metallikapulan palautusta niin että treenikaverit kiusasivat koiraa leluilla. Tennispallo oli ehdottomasti vaikein! Ekalla jumittui matkalle ja pudotti kapulan, nosti ja toi loppuun. Toisella toi hitaasti. Kolmas meni jo ok. Seuraavalla sitten heitettiin leluja. Lähti lelun perään, pudotti kapulan, mutta otti sen sitten takaisin ja palautti. Seuraava jumitellen mutta ok. Sitten heitettiin myös tennispallo ja se oli VAIKEA. Pysähtyi katsomaan, mutta toi sitten pudottamatta kapulaa. Palkaksi leluleikkiä. Loppuun vielä muutama, ja teki hitaasti mutta muuten onnistuneesti.

Kakeissa tehtiin käsimerkillä nousua 8m (maa-istu) ja avustaja palkkasi. Teki ripeästi, mutta käänsi rintamasuuntaa kohti avustajaa. Sitten käsi+suullisella käskyllä 10m. Myös ok, tosin ekalla vaihdolla pitkä käsimerkki.

Loppuun vielä ruutu ja neiti pysähtyi ihan keskelle ruutua. :-)

Lehmiä ihmettelemässä...

Nyt on sitten sekä toko-, että hakukamoille omat laukut!